torstai 4. elokuuta 2011

matkapäivä 5 - Elafonissi

Meidän retki Elafonissille oli niin mahtava ja kuvarikas joten mielestäni se ansaitsee aivan oman postauksensa. Oltiin etukäteen kateltu noita Tjäreborgin tarjoamia retkiä joten meillä olikin kohde heti valmiina mielessä. Meille sopivin retki sekä hintaa että ohjelmistoa ajatellen vaikutti olevan miltei koko päivän kestävä visiitti Kreetan malediiveille, toisin sanoen Elafonissin paratiisirannoille. Varattiin retki sunnuntain infotilaisuudessa ja intoa puhkuten odotettiin kärsimättöminä keskiviikkoa.





Matka sai alkunsa miltei kukonlaulun aikaan, tai noh siltä se meistä unikeoista tuntui. Bussi noukki meidät hotellin edestä ja matka kohti ensimmäistä pysähdysetappia sai virallisesti alkunsa. Noin tunnin mittaisen ajomatkan jälkeen bussi pysähtyi pieneen kylään nimeltä Elos. Täällä meillä oli mahdollisuus käydä vessassa, ostaa eväitä sekä jaloitella. Kylä on tunnettu erittäin maukkaasta appelsiinimehustaan ja tulihan sitä pullo ostettua. Vaikken itse olekkaan appelsiinimehun ystävä olin minäkin aivan myyty ekan maistokerran jälkeen.




Saavuimme Elafonissille puolen päivän aikaan ja ensimmäinen asia jonka kohtasimme oli henkeä salpaava näky. Turkoosi vesi, valkoiset hieman vaaleanpunertavat rannat sekä sadat aurinkotuolit vastaanottivat meidät hyvin lämpimästi saapuessamme. Ei siinä äkkiä mennyt kun oli biksut päällä, rasvat rasvattu ja kamera kädessä ensimmäisiä otoksia varten. Seuraavat nelisen tuntia kuluivatkin hujauksessa kun kahlasimme vedessä, tutkimme kahluuetäisyydellä olevaa saarta ja nautimme itse paikan maisemista. Tähän väliin pistetäänkin oikein ryöppy kuvia tulemaan jotka eivät kyllä sen kummempaa selostusta kaipaa. Väitetään että kuvat puhuvat enemmän kuin tuhat sanaa ja tässä kohdassa tuo sanonta iskee aivan nappiin - katsokaa, ihastukaa ja unelmoikaa. Ei Elafonissia voi sanoin kuvailla.




















Voin kyllä sanoa että oli melko väsynyttä sakkia bussissa matkalla hotelleille. Koko päivä auringossa uiden ja kahlaten vei helposti voimat ja kotimatka sujuikin pientä siestaa viettäen. Tehtiin vielä uudestaan pysähdys Eloksen kylässä jossa suurin osa suoritti pakollisen vessakäyntinsä ennen matkan jatkumista. Matka Elafonissille oli kulkenut vuorten päällä kuten teki myös kotimatkamme. Yhdessä kohtaa suoraan alapuolellamme avautui syvä pudotus joten teimmekin nyt poistulomatkana viiden minuutin kuvausbreikin kyseisen rotkon kohdalla. Kyllä polvissa vähän tutisi tällaisella korkean paikan kammoisella..



Päästyämme takaisin hotellille syötiin hyvin hyvin hyvin myöhäinen lounas ja vasta 10 jälkeen illasta söimme päivällisemme. Väsyneitä olimme mutten usko että olisimme voineet olla yhtään enemmän tyytyväisiä päivän retkeen. Retki Elafonissille oli mahtava kokemus ja todellakin must-do juttu Kreetalla. Jos mahdollisuuden saatte suosittelen poikkeamaan tuonne paratiisirannoille, ei tuollaisia ihan joka päivä näe. Kaiken kaikkiaan keskiviikko oli varmaan lomamme paras päivä.

PS. Mun kommentointi vähän oikuttelee joten jatkakaa te vain kommentoimista postauksiin yritän keksiä keinon jolla pääsisin vastaamaan mahdollisiin kysymyksiinne yms. Jatkakaahan siis kommentointia, yksikin piristää ihmeesti mun päivää :--)

2 kommenttia:

  1. Toi paikka on kyl upea! :) Kävin siellä itse kesällä-07 ja yhtä kauniilta näyttää edelleen!

    VastaaPoista
  2. Upee paikka :) täytyykin varata tuonne retki kun parin viikon päästä menen Kreetalle!

    VastaaPoista