tiistai 23. maaliskuuta 2010

I nailed it

Kyllääääää ! Tein sen ! Koulutus alkaa huomenna, siitä eteenpäin osa-aikatyötä min 10h/vk. Asiaa !
Haastatteluni ei nyt varsinaisesti ollut edes haastattelu, kävimme vain läpi miten tämä firma toimii, millainen palkkalista on sekä kaikki muut tarvittavat asiat. Työsopimus laadittiin ja siinä se ! Huomisen jälkeen saan sitten ruveta tekemään töitä (=rahaaaaaaaaa..)

Aamulla ehdin käydä röntgenissä kuvaamassa jalkani. Työhaastatteluni aikana lääkäri oli soittanut mutta kun en vastata pystynyt hän jätti viestin vastaajaani röntgenkuvan tuloksista; pitää kuulemma jatkaa buranan syömistä sillä mitään outoa jalastani ei ilmennyt. Jee ihan kun en söisi jo tarpeeksi lääkkeitä.

Koulun jälkeen kipaisin sellossa ja törmäsin ystävääni Amandaan. Siinä vaihdoimme kuulumisia muutamankin kerran kauppareissun aikana. Oli kiva taas nähdä, en edes muista milloin viimeksi olisimme jutelleet. Vaikka olen luvannut itselleni etten ostaisi mitään vähään aikaan, en voinut vastustaa kiusausta olla hemmottelematta itseäni uuden työpaikan johdosta. Mukaan tarttui siis perus mustat legginssit (olen lievästi sanottuna legginssiriippuvainen) sekä kangaskassi H&M:ästä.

Oli pakko saada tuo kassi, olen pitkään etsinyt jotain kivaa kangaskassia ja nuo kukkakuvat toivat niin mieleen kesän että oli pakko ostaa. Hintaa kun oli vain 2,95€..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti