kiitti mulle riitti

Varoitus! Jos et halua lukea väsyneen abiturientin sunnuntai-illan kieliopillisesti surkeaa ajatusten purkausta hyppää suosiolla tämän kohdan yli. Pakko joskus vähän avautua.

Voin kertoa että kotiin tultaessa ei oo hirveen hauska heti ensimmäisenä kuulla triljoonaa muistutusta tekemättömistä kotitöistä. Tää tuli taas todistettua tänään. Ennen kun olin edes saanut kengät jalastani minua oltiin muistutettu koiran ulkoiluttamisesta, huoneen imuroimisesta, bilsan lukemisesta, pyykkien hakemisesta yms. Vaikka mun perhe onkin huippu niin ensimmäistä kertaa elämäni aikana tuntuu siltä että mä tarviin omaa tilaa. Mä en kaipaa ketään muistuttaa mua 247 et pitää lukea. Miten mä koskaan pystyn itsenäistymään jos mä en ite ota vastuuta omista tekemisistäni? Enhän mä voi virheistä oppia ellei mulle anneta tilaisuutta tehdä virheitä. Mä en kaipaa enää ihmistä muistuttaa mua asioista mitä tulis tehä paremmin, mun on ite aika ottaa itteeni niskasta kii ja tehä muutos. Mä en vaan pysty tekee sitä täällä kun mutsi valvoo jopa mun tilin sisältöä.

Mun uusimpiin harrastuksiin kuuluu vuokrakämppien selailu netistä. Ahdas pieni yksiö jostain päin helsingin keskustaa antais mulle enemmän tilaa hengittää kun mitä mulla nyt on. Mä tulisin luultavasti elämään vararikossa päivästä toiseen syöden niitä samoja ainaisia nuudeleita mutta parempi se kun tää tilanne just nyt. Mun perhe on tukenu mua kaikissa asioissa ja antanu mahtavia neuvoja mut mun on aika lentää kotipesästä pois, ainakin siltä tuntuu. Mahtavaa ois saada jakaa asunto joko ystävän tai otonkaa, olisi vähemmän rahahuolia mietittävänä mut jos en ketään mukaani saa niin lähden vaikka yksin. Millon tää suunnitelmani toteutuu - siitä ei mitään tietoa. Luultavasti kuitenkin ensi syksynä, luojan kiitos.

Ketään jolla samat fiilikset tällä hetkellä?